Saisko hassuttelua vähän pienemmälle?

Luin iltiksestä viime viikolla uutisen. Se meni abauttiarallaa näin:

Saharasta lähestyy helleaalto

Harvinainen ilmiö lähestyy Eurooppaa ja tuo mukanaan lämpimät säät laajalle alueelle.  Esimerkiksi Puolaan on luvassa jopa 30 astetta lämmintä. Jo sadan miljoonan vuoden ajan skuppidippi dii ja sitten paljon sanoja kuten lämmin, leuto, välimerellinen, ihana, aurinkoinen, ou jes. Uutinen huipentuu viimeiseen lauseeseen: Tämä ei kuitenkaan yletä Suomeen asti ja vapuksi onkin luvattu voimakkaita sateita, kylmää tuulta ja liian kännisiä haalariheppuja.

Siis miks pitää tahallaan ärsyttää.

Mä en välitä vapusta. Ensinnäkin siksi, koska en nyt äkkiseltään muista ainuttakaan vappua milloin olisi ollut lämmin ja teekkarit olis osannut käyttäytyä. Valehtelin heti. Vuosi 1998: Äiti odotti pikkuveljeäni, me oltiin Hyökyvuorenpuistossa ja juotiin lapsille tarkoitettua punaista samppanjaa ja muistelisin, että äidillä ois ollut aurinkolasit. Ne on toki voinut olla imagolasitkin, mutsi on aika cool. Tunnen myös monta teekkaria ja ne käyttäyy hyvin vuoden jokaisena päivänä. Mutta tämä tarina menettää terävyyttään jos en liiottele ja yleistä.

Teininä vappu oli hauska juhla, koska pystyi lainaamaan kaverilta ylppärilakkia ja sen tuoman itsevarmuuden voimin käveltiin alaikäisenä baariin juomaan sex on the beachia ja tequila sunrisea. Siitä sitten Espalle serpentiinit kaulassa kiljumaan kaikille ohikulkijoille KLARA VAPPEN, kunnes joku alko itkemään, kun sen kengät hävis, ku se vaan on niin villi ja nuori ja kreisi. Se joku olin minä.

Juttelin ystäväni kanssa, joka on toiminut ravintola-alalla jo vuosia. Se ei pystynyt valitsemaan, kumpi on kamalampi aika olla töissä -vappu vai pikkujoulu aika. Syy on seuraava: molempina ajankohtina kadut ja baarit valtaavat ihmiset, jotka juovat ainoastaan vappuna, pikkujouluissa ja juhannuksena. Se Juhannus ei niin haittaa koska ne on piilossa mökillään ja heittää tikkaa ainoastaan omaan jalkaan, mutta hitto kun ne ryömii kaupungille noina muina ajankohtina. Alkoholi kun ei alkuunkaan pue kaikkia. 

Ehkä tiedät ihmistyypin ketä tarkoitan: Seuruetta yleensä johtaa jonkinlaisen pienemmän yrityksen omistava tai toimintaa johtava keski-ikää lähestyvä mies. Hänellä on huonosti istuva pikkutakki ja vuodenajasta riippuen päässään joko valko- tai tonttulakki. Aina tarjoilijan lähestyessä pöytäseuruetta, se alkaa laulaa: mahtava peräsin ja pulleat purjeet ja nipistää vähän pyllystä. "Älä nyt leikistä suutu hei, hauskaahan tässä vaan pidetään." Illan edetessä miehelle tulee suuri Harmi, koska hänelle ei toistuvasta huutelustaan huolimatta suostuta myymään kahdeksaa jallupulloa snägärille mukaan. "Kuule TYTTÖ, tyttö hei! Tuus tänne hei! Tiedätkö kuka mä olen?! Vuonna kaheksankyyt olin Vekarajärvellä samassa tuvassa kun sun pomo. Se on kuule yks puhelinsoitto ja Raipe antaa sulle kenkää, tajuutko. Nyt sitä jallua saatana!"

Sit ne pupunkorva naiset ja ne haalarit ja elämän suurista saavutuksista muistuttavat hatut ja se yhteen kuuluvuuden tunne ja ne kolmepisteysit. Olen täysin valmis myöntämään, että tämä on osaltani vain katkeraa nurinaa, koska en itse ole koskaan saavuttanut akateemisesti mitään, enkä siksi osaa samaistua tähän. Tämä teksti sisältää yleistämistä, antipatioitani ja traumojani liittyen tähän jaloon työväenjuhlaan. Sen aiheutti eräs tuntematon herrasmies eräänä vappuna kaivarissa, kun se pissas mun kengälle ja sanoi: "Oletpa kamalan näköinen nainen". Sinä hetkenä lupasin itselleni, että kaupungissa vietetyt vappu-aatot ovat nyt osaltani takana päin ja annan tilaa seuraavalle sukupolvelle.

Toivotan teille kuitenkin ihanaa vappua! Siihen nimittäin kuuluu paljon ihanaa, kuten skumpan juominen keskellä päivää ja vapaapäivä jonka saa viettää juuri niiden ihmisten kanssa ketkä ovat tärkeitä, eikä kenenkään välttämättä tarvitse pissata kenenkään päälle. Sima on hyvää.

Annetaan tämä päivä mielihyvin amatööreille hassuteltavaksi. Hoidetaan me sitten ne reilu kolmesataa muuta päivää vuodessa. Tämä on erinomainen päivä tuntea kiitollisuutta: Meitä yhdistää niin moni asia, että emme tarvitse yhtenevää pukukoodia tietääksemme sen.

Pikku positiivari

Jostain minulle täysin tuntemattomasta syystä, heräsin tänään klo 6.30. Must mä oon liian nuori tommoseen. Varmaankin tää blogistin elämä on niin jännää…voin vannoa etten ota tavaksi. Käytin hyödyksi aamun hiljaisen hetken ja tulin turisemaan. Pidän aika varmana asiana, etten usein päivitä su-ma akselilla, ni varastoon kato.

Ensinnäkin tuli mieleen, että olipa hauska idea alkaa pitämään jotain pikku positiivarin päiväkirjaa, kun ulkona tulee harmaata suoraan sumutepullosta ja tänään on siivouspäivä. Vaikka miellän itseni positiiviseksi, se ei tietenkään tarkoita, etten mä kiukuttelisi, kiroilisi ja ärsyyntyisi. Teen sitä varmaan enemmän kuin keskivertoihminen. Että astuisin koirankakkaan ja tyynesti ihailisin luonnon monimuotoisuutta ja kiittäisin omistajaa ilmaisesta lannoituksesta. Mä mikään hippi ole, otan raivarit. Tai että mä juoksen bussiin vain huomatakseni, että matkakorttini jäi eteisen pöydälle. Siis raivarit. Netti ei toimi. HIRVEET raivarit. Tai äsken kun kirjotin tätä tekstiä  ja halusin kopi-peistata sen tänne, vain hävittääkseni koko kirjotuksen. Omppu C ja omppu C! Eihän tossa hitto soikoon ole mitään ompun kuvaa! Siis miksi minua koetellaan?!

Jokatapauksessa, tänään on siis siivouspäivä ja ystäväni meksikolaisteemainen synttäripäivä. Toinen täysin kuhien hommaa, toinen viihtymisliiton juttuja. Siksi mulla on suunnitelma. Hetkenä minä hyvänsä, mun muru huutaa tuolta alhaalta, että nyt vois alottaa puuhailun ja mä vastaan: 

"Kulta. Vitsi kuulostaa kyllä kertakaikkisen ihanalta, mutta mitenkään en ehdi nyt kuuraamaan. Kun mun on kato pakko koristella tää sombrero. Ja sit katon netistä näitä viiksimalleja ja pohdin mikä niistä meksikolaistais mut parhaiten. Tässä on nyt niin paljon tälläsiä perustavanlaatuisia meksikolais kysymyksiä ilmassa." 

Pahoin pelkään, että se tuntee mut liian hyvin. Se luultavasti alkaa touhuumaan sen kummempia kommentoimatta. Sit se ottaa imurin tarpeettoman kova-äänisesti ja alkaa ajella sitä kynnyksiin, niin että mä varmasti kuulen ja mulle tulee huono omatunto. Toivottavasti se ei kuitenkaan kuvittele, että mä olisin ottamassa tätä sombreroa pois mun päästä. Siis ikinä.

Olen siis erityisen innoissani tämän päivän bailuista ja meksikolainen sydämeni sykkii onnesta. Sukujuurenihan ovat jalosti Marokon mustalaisissa. Se on toistaiseksi ainut selitys sille, miksi olen tämän värinen ja miksi kaikkien stendarit aina löytyy mun taskusta. Paitsi että ei ole. Mä oon salsan ja jalopenojen kulutuksellani lunastanut itselleni Meksikon kansalaisuuden. Ihan totta, entisen paikallisen pubin Victor myönsi sen minulle. Se oli ihana päivä. 

Positiivisuus ei ole sitä, että aina ja ikuisesti on vaan ihanaa. Ei kaikki ole ihanaa, eikä kaikki ole ihania. Aito elämänmyönteisyys on itsensä muistuttamista siitä, että seuraavaan nauruun on nyt lyhyempi matka kun hetki sitten. Se on sitä, kun pienestä arkisesta ilosta paisutetaan suuri riemu. Se on tiedostamista, että mikään asia, ihminen tai tilanne ei ole oletusarvoltaan niin iloton, ettei sitä vähän voisi parantaa laittamalla sombreron päähän.

Viva la vida amigos!

Rakkaudella,

-Dista

Tsaukki nöpöt!

Olen tässä pähkäillyt aikaansaannoksiani elämässäni. Kävi ilmi, että niitä ei ole. Mietin myös asioita missä olen hyvä, kävi ilmi, etten myöskään osaa mitään. Helposti olis voinut mennä fiilikset, mutta jostain käsittämättömästä syystä minussa asuu sellainen optimistisuus, että päätinkin aloittaa sen kunniaksi bloggaamisen. Oon mä tosin ennenkin aloittanut asioita, esimerkiksi pesäpallon. Tasan kerran oon käyttänyt pesäpallokypärääni ja sekin oli rekvisiittana naamiaisissa. Joten ei ole ainostaan mahdollista, mutta todennäköistä, että kirjottelen tänne pari kertaa ja sitten keksinkin vaikka aloittaa yrityksen tai yht’äkkiä olenkin syntynyt maalaamaan.

En osaa kutoa, leipoa, pukeutua, sisustaa enkä meikata. Minulla ei ole pieniä lapsia, joiden vaunuista voisin kirjottaa arvosteluja. Minulla ei ole jännittävää kaksoiselämää missä toimisin vallanpitäjien salarakkaana, eikä varsinkaan ulkonäköä siihen. Mä en myöskään osaa oikeinkirjoitussääntöjä enkä yhdyssanoja. 

Kyllä mä tietysti nyt jotain osaan. Nimittäin avata pullon melkein millä tahansa esineellä. Isoveli opetti. Mutta mulla on fantastisen hupsu elämä. Välillä tuntuu, että ihmiset kaipaavat muistutusta siitä, kuinka arjessakin voi olla syitä ilahtua ja ilahduttaa. Ja mikä tärkeintä, kumpa en itse sitä koskaan unohtaisi.

Oikeesti haluan kirjoittaa vaan siksi, että voin jättää poikaystävälleni lappuja joissa lukee: "Muru. Lähin pupiin, ku pakko elää, ku pakko blogata". 

Oon nimittäin käyttänyt jo melkein kaikki syyt maailmassa, miks mun pitää tasanjustheti lähtee jonnekkin, kun lattiat pitäisi pestä. Tässä blogissa (kuten mun elämässänikään) ei ole punaista lankaa. Tämä on täysin määränpäätöntä höpöttelyä maailmasta, sellaisena kuin minä sen koen. Olen ystävä, avovaimo, äitipuoli, tytär ja pikkusisko. 

Olen laiskuri, haaveilija ja ratikkamatkustaja. Olen onnellinen ja onnekas. Tämä blogi kertoo niistä sadoista tavoista, kuinka ympärillä olevat ihmiset rikastuttavat elämääni. Tämä kertoo teistä.

Rakkaudella,

Dista