Pikku positiivari

Jostain minulle täysin tuntemattomasta syystä, heräsin tänään klo 6.30. Must mä oon liian nuori tommoseen. Varmaankin tää blogistin elämä on niin jännää…voin vannoa etten ota tavaksi. Käytin hyödyksi aamun hiljaisen hetken ja tulin turisemaan. Pidän aika varmana asiana, etten usein päivitä su-ma akselilla, ni varastoon kato.

Ensinnäkin tuli mieleen, että olipa hauska idea alkaa pitämään jotain pikku positiivarin päiväkirjaa, kun ulkona tulee harmaata suoraan sumutepullosta ja tänään on siivouspäivä. Vaikka miellän itseni positiiviseksi, se ei tietenkään tarkoita, etten mä kiukuttelisi, kiroilisi ja ärsyyntyisi. Teen sitä varmaan enemmän kuin keskivertoihminen. Että astuisin koirankakkaan ja tyynesti ihailisin luonnon monimuotoisuutta ja kiittäisin omistajaa ilmaisesta lannoituksesta. Mä mikään hippi ole, otan raivarit. Tai että mä juoksen bussiin vain huomatakseni, että matkakorttini jäi eteisen pöydälle. Siis raivarit. Netti ei toimi. HIRVEET raivarit. Tai äsken kun kirjotin tätä tekstiä  ja halusin kopi-peistata sen tänne, vain hävittääkseni koko kirjotuksen. Omppu C ja omppu C! Eihän tossa hitto soikoon ole mitään ompun kuvaa! Siis miksi minua koetellaan?!

Jokatapauksessa, tänään on siis siivouspäivä ja ystäväni meksikolaisteemainen synttäripäivä. Toinen täysin kuhien hommaa, toinen viihtymisliiton juttuja. Siksi mulla on suunnitelma. Hetkenä minä hyvänsä, mun muru huutaa tuolta alhaalta, että nyt vois alottaa puuhailun ja mä vastaan: 

"Kulta. Vitsi kuulostaa kyllä kertakaikkisen ihanalta, mutta mitenkään en ehdi nyt kuuraamaan. Kun mun on kato pakko koristella tää sombrero. Ja sit katon netistä näitä viiksimalleja ja pohdin mikä niistä meksikolaistais mut parhaiten. Tässä on nyt niin paljon tälläsiä perustavanlaatuisia meksikolais kysymyksiä ilmassa." 

Pahoin pelkään, että se tuntee mut liian hyvin. Se luultavasti alkaa touhuumaan sen kummempia kommentoimatta. Sit se ottaa imurin tarpeettoman kova-äänisesti ja alkaa ajella sitä kynnyksiin, niin että mä varmasti kuulen ja mulle tulee huono omatunto. Toivottavasti se ei kuitenkaan kuvittele, että mä olisin ottamassa tätä sombreroa pois mun päästä. Siis ikinä.

Olen siis erityisen innoissani tämän päivän bailuista ja meksikolainen sydämeni sykkii onnesta. Sukujuurenihan ovat jalosti Marokon mustalaisissa. Se on toistaiseksi ainut selitys sille, miksi olen tämän värinen ja miksi kaikkien stendarit aina löytyy mun taskusta. Paitsi että ei ole. Mä oon salsan ja jalopenojen kulutuksellani lunastanut itselleni Meksikon kansalaisuuden. Ihan totta, entisen paikallisen pubin Victor myönsi sen minulle. Se oli ihana päivä. 

Positiivisuus ei ole sitä, että aina ja ikuisesti on vaan ihanaa. Ei kaikki ole ihanaa, eikä kaikki ole ihania. Aito elämänmyönteisyys on itsensä muistuttamista siitä, että seuraavaan nauruun on nyt lyhyempi matka kun hetki sitten. Se on sitä, kun pienestä arkisesta ilosta paisutetaan suuri riemu. Se on tiedostamista, että mikään asia, ihminen tai tilanne ei ole oletusarvoltaan niin iloton, ettei sitä vähän voisi parantaa laittamalla sombreron päähän.

Viva la vida amigos!

Rakkaudella,

-Dista