Minä pidän ihmisistä

Tykkään puhua tuntemattomille. Humput, lumput, kuninkaat ja kulkurit, kaikki käy. Monesti ihmiset yllättävät, kun saavat siihen mahdollisuuden ja lähes aina ihmiset vastaavat kun niille puhutaan. Vuosien varrella olemme yhdessä luoneet monta hassua tarinaa ja olen jopa saanut muutaman nerokkaan elämänviisaudenkin. Haluaisin jakaa kanssanne niistä pari.

Festareilla vuosia sitten minuun iski alakulo. Samana päivänä oli nimittäin ensi rakkauteni hääpäivä ja vasten kaikkia odotuksiani, hän ei viettänyt sitä minun kanssani. Kotimatkalla istuin festarialueen ulkopuoliselle nurmikolle vellomaan itsesäälissä ja pohdin elämääni loppumattomassa viisaudess-ei ku humalassani. Viereeni istahti hyväntahtoinen Kallion kasvatti ja varttunut ammattihumppu. Juotiin viiniä yhdessä ja mietittiin, että kuinka tässä näin kävi. Hän sanoi minulle “Kuule, se vaan nyt on niin, että toiset menee naimisiin ja toiset känniin.” Minulle ei jäänyt epäselväksi kumpaan kastiin me hänen mielestä kuuluttiin, kun kaadoin valkkaripussin hanasta taskulämmintä viiniä suuhuni.

Ystäväni ovat jo vuosikausia nauttineet taksi-tarinoistani. En tiedä mistä tämä sairaalloinen miellyttämisentarve tulee ja miksi juuri taksikuskit joutuvat siitä eniten kärsimään, mutta mun on oltava kuskin illan suosikkiasiakas ja minun on pystyttävä ilahduttamaan häntä. Ihan itse olen kehittänyt itselleni tämmösen säännön. Jos en siihen pysty, olen epäonnistunut ja kaikki on pilalla. Istun aina etupenkille, ja alan rupattelemaan. Olen vuosien mittaan oppinut tekemään johtopäätöksiä eleiden ja muiden ulkoisten asioiden perusteella ja vaihdan taktiikkaani vastaanottajasta riippuen. Välillä mennään stand-upilla ja toisinaan puhutaan elämästä. Viime taksimatkalla puhuttiin Ahmedin kanssa Somalialaisesta ruuasta, Itiksessä on kuulemma hyvä ravintola siihen. Se suositteli mulle erästä annosta, jonka kirjotin ylös, etten unohda. Ahmed oli iloinen tästä.

Toisinaan olen myös joutunut kiipeeliin ylisosiaalisen käytökseni vuoksi. Kerran minulla oli tosi mukava kuski ja halusin ehdottomasti viedä hänet illalliselle mäkkäriin kotimatkalla. Siellä mukavasti juteltiin aamu-yöllä elämästä ja hän unohti laittaa mittarin päälle loppumatkaksi ja kaikki oli kivasti elämässä. Mielestäni olin ollut ainoastaan ystävällinen, mutta välissämme paksuhko väärinymmärryslasi, koska poistuessani taksista, hän yritti suudella minua.  Pahoittelin, jos olin johtanut harhaan (en mitenkään ollut) ja vihoviimeistään silloin tein asian selväksi. No hän oli näppärästi katsonut nimeni luottokortistani ja facebookissa odotti aamulla viesti: “Vaikutit kiinnostuneelta, koska tavataan.” Voi paska. No totaaaaaa, jos mä nyt en vaan vastaa tähän niin tää asia lopettaa olemassaolon. Seuraavana iltana olin isoveljeni kanssa kun puhelin soi ja taksikuski soitti. Laitoin luurin kiinni koska olen aikuinen ja taitava ottamaan vastuuta teoistani. Kerroin koko tarinan veljelleni ja sain kohtalaiset raivarit siitä. “Sä et vaan voi olla noin idiootti! Ikinä tiedä kenen kyytiin joudut. Nyt oikeesti seuraavalla kerralla oksennat sinne takapenkille, niin kuin kaikki muutkin kunnon taksimatkustajat. Mä soitan nyt sille tyypille ja kerron ettei tarvii enää soitella, koska oon vahva ja väkivaltainen. Ja komee, mut sitä en kerro sille, tai muuten me ollaan taas saman ongelman äärellä” Okei. Joo soita vaan. Hetken kuluttua veljeni palaa pöytään ja sanoo: “Olipa kerrassaan mukava mies. Sanoin, että soitellaan jos tarvitaan tänään kyytiä.” Ei omena kauas puusta ja sitä rataa.

On kuitenkin yksi taksimatka, joka on täysin ylitse muiden. Kuski oli jo lähemmäksi 70v herrasmies. Hänellä oli lempeät kasvot, jotka oli kauniisti koristeltu naururypyillä. Hän kysyi illastani ja kerroin, että olin pitkästä aikaa ystävieni kanssa viinillä. Kerroin, että välillä on hankalaa sovittaa aikataulut yhteen ja viime kerrasta oli vierähtänyt jo liian pitkä aika. “Kerron mielelläni sinulle tarinan, jos jaksat kuunnella vanhan miehen höpinöitä.” Mikään ei tekisi minua iloisemmaksi, ole niin ystävällinen.

“Muutimme vaimoni ja lasten kanssa rivitaloon asumaan noin 30 vuotta sitten. Rivitalossa oli viisi kotia. Meistä kaikista perheistä tuli hyvin läheisiä ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Lapset löysivat parhaat ystävänsä siltä pihalta, ja ovat itseasiassa tänäkin päivänä kummeja toistensa lapsille ja hyvin tiivisti tekemissä. Kaikki remontit teimme yhdessä ja autoimme aina toisiamme kaikin tavoin, lapset menivät suloisesti sekaisin keskenään. Kuulostaa varmaan vanhanaikaiselta, mutta sellaista se oli, olimme yksi iso perhe. Yhdessä vietimme myös lomat ja mökkireissut. Mietin silloin, että tulimmeko toimeen niin hyvin siksi, että asuimme samassa pihassa ja elämäntilanteemme oli sama. Mutta olen tullut siihen tulokseen että naapuriini vaan sattui muuttamaan poikkeuksellisen hienoja ihmisiä. Vaimomme kävivät joka vuosi ulkomaanmatkalla yhdessä, he tekevät sitä edelleen. Joka vuosi. Meillä miehillä, minun ystävilläni, on myös oma perinne joka on jatkunut siitä huolimatta, ettemme enää vuosiin ole asuneet samassa rakennuksessa. Lähes 30 vuoden ajan, me viisi olemme kokoontuneet pelamaan pokeria, jokaisen kuukauden ensimmäinen lauantai. Isäntinä toimii jokainen vuoronperään. Aluksi se oli vaan vapaa-ilta kundien kanssa, lapset ei nykinyt hihasta eikä työhuolet painanut, mutta siitä muodostui ajan myötä jotain paljon suurempaa. On yhdellä kädellä laskettavissa ne kerrat, kun en olisi päässyt peli-iltaan. Me valikoimme työvuoromme siihen sopiviksi ja kieltäidyimme aina kutsuista ja velvollisuuksista, jotka sattuivat sille päivälle. “

Matka oli jo päättynyt ja maksettu, mutta tarina ei ollut vielä loppunut.

“Muutama kuukausi sitten, ystävämme kuoli. Voitkohan kuvitella, miltä tuntui istua siihen pelipöytään, kun yksi meistä puuttui… En häpeä sanoa, että me itkimme kuin pienet lapset kokoontuessamme ensimmäisen kerran ilman häntä. Perinteemme on arvokas, emmekä edes harkinneet luopuvamme siitä, vaikka ryhmämme ei enää kokonainen olekaan. Edelleen asetamme tuolin myös hänelle kerääntyessämme pöydän ympärille. Tiedätkö, siinä on jotain varsin lohdullista. Emme ole enää nuoria ja kun pelini puhalletaan poikki, minusta on mukava ajatella, että paikkani säilyy pöydän ääressä. Isän ja aviomiehen lisäksi, ystävän arvonimi on saavutuksistani tärkein.”

Tässä vaiheessa mua itkettää ja olen niin vaikuttunut tarinasta, etten saa sanaa suustani.

“Vanha mies tässä sitä vaan yrittää sanoa, että aikataulujen sovittaminen noina kiireisinä vuosina on hankalaa. Se on kuitenkin vaivan arvoista. Älä tingi ajastasi ystäviesi kanssa. Se on minun neuvoni sinulle.”

Mikä mieletön tarina ja valtavan viisas ja ihana mies.

Nyt lähden oman, samaisen arvonimen myöntäneiden seuraan rutistelemaan niitä. Lupaan myös, etten koskaan lopeta läpättämästä ihmisille. Kun lähdet ilahduttamaan toista, joskus käykin niin, että tulet itse hurmatuksi. Ja joskus, vaikkakin harvoin, joku harmaantuva pokerihai korottaa panokset ja kertoo sinulle jotain mitä et unohda koskaan.

Rakkaudella, 

Dista